Green Caren salat

Könkkölän toimintaa esitellessä käytetään usein termiä Green Care, joka on hyvin kuvaava mutta voi lainasanana helposti hämmentää kuulijaa. Mitä tämä sanapari sitten oikein tarkoittaakaan?

IMG_4017.JPG

Kuvassa Könkkölän Green Care toimintakeskuksen alajaosto Köhniönjärven Lammaskuiskaajat.

Lyhyesti sanottuna Green Care tarkoittaa hyvinvoinnin tuottamista luonnon ja eläinten avulla. Se pohjaa ajatuksensa siihen, että ihminen on lähtöisin luonnosta, joten siellä hän myös voi paremmin. Useat tutkimukset osoittavat ihmiskehon ja –mielen reagoivan luonnossa oleskeluun jo ensimmäisen 20 minuutin aikana. Tätä ilmiötä selittää myös yksi Green Caren keskeinen teoriaperusta nimeltä ekopsykologia, jonka mukaan ihminen ja luonto elävät yhteydessä toisiinsa ja näiden kahden vieraantuminen toisistaan vaikuttaa molempiin osapuoliin haitallisesti.

IMG_4072

Ihminen on fyysinen ja psyykkinen olento ja Green Caren vaikutukset heijastuvat kokijaan kokonaisvaltaisesti. Eläin- ja luontolähtöiset menetelmät antavat syyn liikkumiselle, mahdollistavat valon saannin (asia, jota Suomen vuodenaikojen puitteissa ei voi koskaan arvostaa liikaa!) ja useimmiten myös suovat mielekästä tekemistä. Mieli saa virkistyä, voimaantua, kokea onnistumisia sosiaalisessa kanssakäymisessä sekä saada elämyksiä. Tämän vuoksi Green Care on aina tavoitteellista tekemistä, jossa painotetaan myös vastuullisuutta ja ammatillisuutta. Green Caren periaatteet rakentuvatkin kolmesta ydinpalikasta, jotka ovat yhteisöllisyys, toiminta sekä luonto.

Green Care on erittäin laaja käsite, joka voidaan jakaa karkeasti kahteen eri kategoriaan, jotka ovat suomennettu luontohoivaksi ja luontovoimaksi. Luontohoiva hyödyntää nimensä mukaisesti luontoa lääkkeenä hoivan ja kuntoutuksen tarpeisiin, ja sen tarjoajana on yleensä julkinen sektori. Luontovoima keskittyy hyvinvoinnin ylläpitoon, esimerkiksi tarjoamalla luontolähtöisiä harrastuksia tai elämyksellisiä matkailupalveluja. Luontovoimapalveluja tarjoavat yleensä yksityiset tahot, poikkeuksena mahdolliset kasvatuspalvelut kuten ympäristökasvatus.

IMG_4137

Könkkölä on vielä alkutaipaleella matkallaan Green Carea toteuttavaksi hyvinvointimaatilaksi. Suunnitelmissa on kuitenkin jo kiitettävä määrä erilaisia eläin- ja luontoavusteisia toimia, kuten esimerkiksi sosiaalipedagogista hevostoimintaa (toimessa mukana ihana Ruskan Riemut), kaverieläimiä, sekä terveellistä luontoliikuntaa metsätöiden muodossa. Kevään edetessä toivomme saavamme käyntiin myös terapeuttisen puutarhatoimen, kunhan routa malttaa hellittää kouransa puutarhastamme.

 

P.S. Tiedonjanoisille suosittelemme lämpimästi Green Care Finland Ry:n nettisivuja, jossa on paljon lisätietoa aiheesta.

 

Mainokset

Yksi kommentti artikkeliin ”Green Caren salat

  1. Paluuviite: Könkkölän oppitunteja: hyvinvoinnin tuottaminen eläinten avulla | omenapuunjuurella

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s